Jos on jos 

20.04.2021

Voiko perunan kypsentää mikrossa, jos on kiire? kyselee Maikkarin ruokasivuston otsikko. Juttu kertoo TikTok-hitistä, jossa peruna pistellään haarukalla, kääritään talouspaperiin, kastellaan ja kypsennetään mikrossa. 

Otsikon jälkimmäinen lause pysäytti: Voiko perunan kypsentää mikrossa, jos on kiire? Jos-sivulauseen on tottunut tulkitsemaan niin, että siihen sisältyy ehto. Jos-lause siis yleensä osoittaa, että päälauseen ilmaisema asia on epävarma mutta tietyin edellytyksin mahdollinen:

Menen konserttiin, jos lippuja on jäljellä. 

Jos sade lakkaa, lähdetään retkelle. 

Kysymyslauseen perässä jos-lause tuntuu ehdollistavan juuri esitetyn kysymyksen. Kysymys rajautuu koskemaan tilannetta, jossa jos-lauseen ilmaisema ehto täyttyy.

Lähdetäänkö retkelle, jos sade lakkaa? (Jos ei lakkaa, kysymys väistyy.)

Elävä kielenkäyttö on monimuotoista, ja aina jos-lauseen ja päälauseen väliltä ei tunnukaan löytyvän yhteyttä. Mitä jos lukisit seuraavat virkkeet tarkasti ja tulkitsisit ne kirjaimellisesti:

Jos katsoo ulos, pihalla on jo suuria pälviä. (Entä jos ei katso?) 

Jos oikein ajattelee, maailma on yhä turvallisempi paikka. (Entä jos ei ajattele?) 

Entä-kysymykset tuntuvat toki näsäviisailta. Olemme tottuneet siihen, että ilmauksista voidaan jättää itsestäänselvyyksiä pois, eikä nillittäminen tunnu reilulta ainakaan puheessa. Kielenkäytön pelisääntöihin kuuluu, että hyväntahtoinen kuulija ja lukija täydentävät mielessään ilmaukset loogisesti ehjiksi, tähän tapaan: 

Jos katsoo ulos, [voi nähdä, että] pihalla on jo suuria pälviä. 

Jos oikein ajattelee, [huomaa, että] maailma on yhä turvallisempi paikka. 

Yhteistä näille virkkeille on, että niissä puhutaan aistihavainnosta tai ajattelun tuloksesta. Tällaisia esimerkkejä voisimme kirjoittaa paljonkin. Seuraavissa hakasulkein merkitty jää usein sanomatta.

Jos kuuntelet tarkasti, [kuulet, että] lintuja onkin kaksi. 

Jos nuuhkaiset ilmaa, [tuoksu kertoo, että] kevät on tullut.

Hakasulkeissa olevaa ei tarvitse sanoa ääneen, sen ymmärrämme sanomattakin. 

Perunaotsikkomme ei kuitenkaan kerro aistihavainnosta tai ajattelusta vaan todellisesta tai koetusta asiantilasta; jos on kiire. Ja niin lukija ryhtyy aprikoimaan, mitä tekemistä kiireellä on perunan mikrossa kypsymisen kanssa. Hyväntahtoisena hän yrittää nytkin täyttää ajatuksellista aukkoa. 

Löytääkö lukija perunavirkkeeseen sellaista elliptistä täydennystä kuin löysimme havaintovirkkeisiin? Ajatuksellisesti kyse voisi olla jostain tällaisesta:

Jos on kiire, [haluaisi tietää,] voiko perunan kypsentää mikrossa. 

Haluaisi tietää. Niinpä varmaan haluaisikin, ja loogisuuden nimissä se täytyisi kirjoittaa näkyviin, mutta eihän tuollaisesta lauserykelmästä enää otsikoksi ole. 

Jutun mukaan perunan voi kypsentää mikrossa. Jos perunoita on vain muutama, mikro auttaa etenkin kiireistä kokkia - siinä kun kypsymisaika riippuu ruuan määrästä . Otsikon "jos on kiire" ei siis ole ihan tuulesta temmattu. Loogisesti se ei toki ole kestävä. Se myös rajaa kiinnostunutta lukijakuntaa ihan turhaan. Kiireetön kokki saa perunansa mikrossa yhtä kypsiksi kuin kiireinen.